Hankkeen tausta ja tarkoitus
NÄYTTÄVÄ-hanke on valtakunnallinen, Opetushallituksen rahoittama hanke, jonka tavoitteena on alueellisten erityispiirteiden huomioon ottavan näyttötutkintostrategian luominen. Tarkoituksena on henkilökohtaistamisen kolmivaiheisen toimintatavan käyttöön ottaminen sekä näyttötutkintotoiminnan taloudellisuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden lisääminen. Hankkeen myötä myös kerätään, arvioidaan, kehitetään ja levitetään hyviä toimintatapoja ja käytänteitä.
Hankkeen tarkoitus on hyödyttää sekä elinkeino- ja työelämää, tutkinnon suorittajia, työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöjä, tutkinnon ja koulutuksen järjestäjiä, koulutuksen rahoittajia että muita aikuisväestön osaamisen kehittämistyötä tekeviä tahoja.
Hanke on yhteistyötä
NÄYTTÄVÄ-hanketta koordinoi Savon ammatti- ja aikuisopisto. Yhteishankkeen verkostoon kuuluu yli 30 yhteistyökumppania - aikuiskoulutusorganisaatioiden lisäksi mm. Suomen yrittäjät, SAK, EK ja Työministeriö.
Hankkeen tavoitteet
- Yhtenäisen näyttötutkintostrategian luominen sidosryhmien kanssa yhteistyössä.
- Yhteistyön kehittäminen eri osapuolten kesken
- Laadukkaiden toimintatapojen ja välineiden kehittäminen
- Hyvien käytänteiden levittäminen ja vaihtaminen